Sunday 6 May 2012

Tilannekatsaus



Piha alkaa saada uuden muotonsa salaojaremontin jälkeen. Entisellä nurmikolla on nyt kiemuraisen polun halkoma kukkamaa, jossa kasvaa pikkupuita. Puiden juurelle kasvatetaan myöhemmin erilaisia kurjenpolvia maanpeitteeksi.

Pionit selvisivät talvesta hengissä, vaikka kaivuri nosti ne marraskuussa nurmikolle isoina kasoina. Nyt pionit ovat päässeet uuteen maahan ja lähteneet hyvään kasvuun. 


Seinän vierustalle on kasattu kiviä. Taloa kiertävä polku saa lopullisen päällysteensä vasta ensi kesänä, jos vaikka maa sattuu vielä paikoitellen vajoamaan.


Onnenpensaan takana on pian nelivuotiaan Aaton istuttama sotilaallinen rivi narsisseja. Kukkamaiden väliin tulee hiukan nurmikkoa.


Pyykinkuivaustelineen alla on uusi kiveys, jonka alta pilkottaa maisemointikangas. Vielä on keskeneräistä ja työtä riittää, mutta valo näkyy jo tunnelin päässä!



No comments:

Post a Comment